Naantalin Löyly

Yleisurheilujaosto


Yleisurheilujaoston toiminnan avulla halutaan tarjota jäsenille elämyksiä liikunnan parissa. Yleisurheilujaoston tehtävänä on tukea ja kannustaa lapsia ja nuoria sekä heidän vanhempiaan liittymään ja pysymään mukana Naantalin Löylyn ry:n toiminnassa. Toiminnalla pyritään kehittämään lasten ja nuorten liikuntaa, ehkäisemään syrjäytymistä, lisäämään suvaitsevaisuutta ja kannustamaan perheitä yhteiseen harrastamiseen. Toiminnan ohjenuorana toimivat Nuoren Suomen Sinettikriteerit.
Ohjaus- ja valmennustoiminnan tavoitteena on luoda olosuhteet, joissa kukin urheilija kykenee saavuttamaan omat henkilökohtaiset päämääränsä. Yleisurheilujaoston tavoitteena on taata aikuisyleisurheilijoiden jatkuva kehittyminen ja arvokilpailumenestyksen turvaaminen seuran kokonaisresurssit huomioiden. Jatkuvana tavoitteena on saada kasvavasta harrastajajoukosta nousemaan yhä useampia urheilijoita jatkamaan sisulisäiän jälkeenkin seurassa kilpaurheilun tai ohjaus- ja järjestötoiminnan parissa.
Jaosto hankkii aktiivisesti uusia ohjaajia ja valmentajia. Uusien ja olemassa olevien toimijoiden kouluttamiseen panostetaan.

Yleisurheilujaoston kokoonpano kaudelle 2024

Jenni Läntinen, puheenjohtaja
Teemu Vaahtera
Salla Orrela
Johanna Laamanen
Sanna Tegelberg
Heikki Lindgren
Matias Niinimaa
Petra Vähämaa
Aleksi Mehto

Kokouksissa käsitellyt/keskustellut asiat

1.3.2022
24.3.2022
19.4.2022
24.8.2022
27.9.2022
24.10.2022
19.12.2022
2.2.2023
2.3.2023
13.4.2023
7.6.2023
4.9.2023
2.10.2023
6.11.2023
7.11.2023

 
 
Ilo liikkua hyvässä seurassa
 
Lapset ja nuoret


Löyly somessa:

fb   Insta

 
 
Copyright © 2024 Naantalin Löyly | Webbinen.net